Kurniekku on pastos, kudaman syväimenny tavan mugah käytetäh kalua. Tavallizes kurniekas (ven. курник) oli kaksi suurdu kalua. Tämän pastoksen nimi vihjuau sih, gu, kui ven’alazesgi kurniekas, syväimenny olis pidänyh käyttiä linduloin lihua libo kogonazii linduloi. Yhtelläh karjalazet otettih laihinakse vaigu sanan da piiruan muvvon. Kurniekat jätettih toiči piälpäi avvoi, midä Suomen puolel ei tavan mugah luajittu, vaigu Kainuun rajakylis. Kurniekoin syväimenny käytettih nagristu, lantuu, gribua da eriluaduzii juureksii, piälpäi pandih izrua. Tämän ližäkse pastokseh ližättih kypsymizen aigua sliuhkua da voidu. Kurniekkoi havvottih da syödih päivän piäsyömizenny. Padazeh pandih pienet kalat, da taiginas luajitun kannen ual havvottih padakurniekku.[1]

Kirjalližuttu kohenda

Vilho Jyrinoja 1965: Akonlahden arkea ja juhlaa. Kansanelämän kuvauksia 2. SKS: Helsinki.
Ilmari Manninen 1932: Karjalaisesta ruokataloudesta. – Karjalan kirja (toim. Iivo Härkönen). WSOY: Porvoo.
Roza Nikolskaja 1990: Karjalainen keittiö. Pohjoinen: Oulu. (Karelskaja kuhna,1986)
Aino Lampinen 1953, 2. p. 1978: Karjalainen keittokirja. Maakunnallisia ruokia ja niiden valmistustapoja. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö: Joensuu.
Pirkko Sallinen-Gimpl 2000, 2. p. 2009: Karjalainen keittokirja. Tammi: Helsinki.
Pertti Virtaranta 1958: Vienan kansa muistelee. WSOY: Porvoo.

  1. http://www.karjalansivistysseura.fi/li-kulttuuri/syomizet/ Syömizet. Karjalan Sivistysseura, lugiettu 20.12.2015